Teemu Nikin ohjaama 100 litraa sahtia on ylittänyt 100 000 katsojan rajan vain parissa viikossa. Elokuvan lämminhenkinen tarina Sysmästä on noussut valtavaksi hitiksi.
Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama 100 litraa sahtia on noussut suureksi kotimaiseksi menestykseksi. Maaliskuun lopussa ensi-iltansa saanut elokuva on kerännyt elokuvateattereihin jo 113 869 katsojaa. Kolmantena viikonloppunaan se houkutteli 17 566 katsojaa valkokankaiden ääreen.
Sysmään sijoittuvan elokuvan on tuottanut Jani Pösö, ja vastaavina tuottajina toimivat myös Andrea Romeo sekä Timo T. Lahtinen. Elokuvan levittää Nelonen Media.
Lue myös: Punainen peto pureutuu Eetu Salinin tarinaan – kuohuva aikakausi herää eloon
Sata litraa, yksi iso ongelma
100 litraa sahtia kertoo tarinan siskoksista Pirkosta (Elina Knihtilä) ja Tainasta (Pirjo Lonka), jotka jatkavat sukunsa perinteikästä sahdinvalmistusta maailman sahtipääkaupungissa, Sysmässä. Tilanne saa yllättävän käänteen, kun kolmas sisarus, Päivi (Ria Kataja), palaa kotikonnuille ja tilaa häihinsä sata litraa sahtia.
Täydellisen erän valmistus alkaa, mutta maistelu karkaa käsistä, ja pian koko erä on juotu – eikä häihin ole kuin kaksi vuorokautta aikaa. Sisarusten on keksittävä keino pelastaa sekä juhlat että oma maine. Komediaa sävyttävät perhesuhteet, kylän paineet ja taistelu aikaa vastaan.
”100 000 kertaa kiitos”
Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Teemu Nikki on otettu elokuvan saamasta vastaanotosta:
– Olen häkeltynyt elokuvan suosiosta! Ilmeisesti Sysmän lisäksi muukin Suomi hyväksyy. Tuntuu hienolta, kun itselle tärkeä tuotos kiinnostaa ihmisiä eri puolilla Suomea. Olen kiitollinen jokaisesta katsojasta – 100 000 kertaa kiitos, Nikki sanoo.
Tuottaja Jani Pösö kuvailee tuntemuksiaan:
– Yli 100 000 katsojaa reilussa parissa viikossa saa suorastaan herkistymään. Kiitos tästä menestyksestä kuuluu jokaiselle elokuvan tekemisessä mukana olleelle. Hienointa on se, että vaikka elokuvamme onkin komedia, kertoo se kovin vakavista aiheista. Taisimme onnistua naurattamisen lisäksi koskettamaan myös syvemmin suomalaista sielunmaisemaa, Pösö tuumii.
”Jo nyt klassikko”
Nelonen Median johtaja Ville Toivonen iloitsee elokuvan menestyksestä:
– 100 litraa sahtia on kerännyt loistavia arvioita sekä kriitikoiden että katsojien keskuudessa, ja elokuvan monitasoinen kokonaisuus todella koskettaa katsojia. Tuntuu erittäin hienolta olla jo nyt klassikoksi kutsutun elokuvan levittäjänä, Toivonen sanoo.
Elokuvan näyttelijäkaarti koostuu kotimaisen elokuvan huippunimistä: Elina Knihtilän, Pirjo Lonkan ja Ria Katajan lisäksi mukana ovat muun muassa Ville Tiihonen, Pertti Sveholm, Jakob Öhrman, Elmer Bäck ja Jari Pehkonen.
Lue lisää ajankohtaisia uutisia elokuvista!